Ikuisesti uteliaana elämän(k)oulussa
Minulta on kysytty usein, miksi käytämme markkinointitoimistomme mainoksissa, netissä ja somessa luokkakuvia. Vastaus on yksinkertainen: koska se kuvastaa ajatteluamme ja asennettamme. Olemmehan ikuisessa elämänkoulussa. Oulussakin.
Muistatko sen tunteen, kun kävelet lukukauden ekana päivänä valtavan iso mutta vielä kevyt reppu selässä kohti koulua? Ilmassa on jo syksyn kirpeyttä, mahanpohjassa lentelee samaan aikaan sekä jännityksen, innostuksen että toiveikkuuden perhosia – uuden kouluvuoden alussa kaikki tuntuu mahdolliselta.
Sen saman tunteen haluamme löytää uudelleen ja uudelleen myös töissämme Kolmannessa Polvessa. Kehittyminen, johon kuuluu uuden oppiminen ja pärjäämisen tunne, on yksi ihmisen psykologisista perustarpeista ja tärkeä työyhteisön hyvinvointia ajava voima.
Meistä on mukava ajatella itseämme kolmasluokkalaisina. Vaikka olemme aikuisia, meissä asuu lapsenomaista leikkimielisyyttä, jota markkinoinnissa tarvitaan. Ystäväni, arvostettu mainosmaailman suurmies, muistutti minua taannoin, että markkinointi on aikuisten leikkiä. Erinomainen kiteytys.
Teemme toki markkinointia tosissaan, mutta emme vakavissaan. Haluamme pitää yllä uteliaisuutta, iloa, tiedonjanoa ja kekseliäisyyttä, joka saa ihmiset hymyilemään, oivaltamaan, tuntemaan. Tyhmiä kysymyksiä ei ole, eikä aina täysin oikeita vastauksiakaan.
Me olemme hyviä, uteliaita ja tunnollisia oppilaita. Opettelemme ja opimme joka päivä uutta, tutkimme ympäristöämme, teemme jatkuvaa itsearviointia, innostumme onnistumisista ja otamme myös opiksemme punakynällä tehdyistä merkinnöistä.
Markkinoinnin suunnittelussa ja toteutuksessa olemme erittäin päteviä, mutta tarkoituskaan ei ole olla täydellinen. Me emme väitä osaavamme ja tietävämme kaikkea – tavoitteemme ei ole valmistua, vaan jatkaa uuden oppimista myös tulevaisuudessa.
Vaikka olemme olleet olemassa vasta pari kuukautta, on meilläkin päättymässä kevätlukukausi. Nyt on siis hyvä hetki arvioida toimintaamme.
Ensimmäinen toikkarimme, olkaa hyvä.
Lukukausitodistus
Käytös: Pohjoisen mutkatonta.
Huolellisuus ja tarkkaavaisuus: Teemme huolellista työtä asiakkaillemme ja tarkkailemme jatkuvasti ympäröivää maailmaa.
Äidinkieli:
Kirjoittaminen: Osaamme erinomaisesti. Meillä on töissä joukko kirjoittamisen ammattilaisia.
Suullinen taito: Panostamme vilpittömään vuorovaikutukseen ja avoimeen ajatustenvaihtoon. Esiintymistaidoissa vahvuutemme on uskallus heittäytyä.Ensimmäinen vieras kieli: Erilaiset paikallismurteet pohjoisesta etelään taipuvat kehuttavasti. Suomen kirjakieli on hallussa.
Digitaidot: Edistyksellistä. Opimme jatkuvasti uutta maailman muuttuessa.
Matematiikka: Realistiset kustannusarviot. Ei yllätyksiä asiakkaille.
Kuvaamataito: Omaperäistä, kokeilevaa ja luovaa. Voit ihailla piirustuksiamme vaikkapa nettisivuiltamme.
Liikunta: Juoksemme aktiivisesti asiakkaidemme luona.
Musiikki: Olemme brändi, emme bändi. Rytmitajuakin löytyy, mutta levyjulkkareihin on vielä matkaa.
Paikallistuntemus: Ainutlaatuista pohjoisessa. Tunnemme omamme. Muualla Suomessa petraamme ensi lukuvuoden aikana tulevan tutkimustyökalumme myötä.
Ei turhia poissaoloja. Kotiläksyt hoidettu tunnollisesti.
Huomautuksia: Syksyllä tutustumme paremmin jo kevätlukukaudella tutuksi tulleeseen apuopettajaamme tekoälyyn.
Asiakkaillemme annamme arvosanaksi kiitettävän. Yhdessä olemme oppineet ja opettaneet toinen toisiamme, kukin omilla vahvuusalueillaan loistaen.
Kiitos ensimmäisestä lukukaudesta, jatketaan syksyllä samaan malliin. Toivotamme kaikille asiakkaillemme rentouttavaa, leikkisää ja aurinkoista kesää!
Suvivirsi, kiitos.
Anna Kärävä
Toimari – petrattavaa, kyllä
Kiinnostuitko – ota yhteyttä
Anna Kärävä
toimitusjohtaja
050 307 4033
anna.karava@kolmaspolvi.fi